sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Ravintolapäivä


 Kesäinen keli suosi Helsingin pop-up -ravintoloitsijoita eilen vietetyssä ravintolapäivässä. Toisin kuin moni myöhään liikkeelle lähtenyt syömäri, me emme jääneet ilman herkkuja. Brahen kentän leikkipuistoon pystytetty Braku goes vegan -kiska tarjoili mm. vegelihiksiä, pitaleipiä ja (kuvaankin ehtineitä) mokkapaloja. Linssikeittoa ja tuoretta leipääkin olisi ollut, mutta koska olimme liikkeellä aamupala-aikaan, otimme vain suht kevyen kattauksen. 

Minä otin myös pari vegelihistä evääksi päivän nokkostenpoimintaretkeä silmälläpitäen. (Avopuolisoni mielestä vegelihis on tyhmä nimi, minun mielestäni taasen oikein kuvaava. Lihapiirakka on lihapiirakka, kasvispiirakka taasen jotain aivan muuta. Vegelihis olkoon vegelihis!) Nokkosia löytyi kuin löytyikin! Saaliiksi saatu pussillinen kuivui Orakkaan syövereissä supernopeasti ja odottelee nyt purkitusta. Sisko poimi mukaan myös muutaman nuoren maitohorsman, joita maistelimme paistettuina ja suolattuina. Osa varsista maistui yllättävän hyvälle, osa hieman kitkerälle.

Muutaman tunnin hurrannut Orakas nokkossaalis sisuksissaan.


Myöhemmin kävin vielä päivystämässä herkkujen toivossa Kalasataman konttiaukiolla, mutta tyhjältä näyttivät myyntipöydät. Pidempään paikalla viihtynyt ystäväni tosin kertoi, että pizzaa tuli lisää noin puoli tuntia sen jälkeen kun olin jo pyöräillyt muille maille. Vaan nälkäiseksi en jäänyt minäkään..

 Illan rullailun tulos.

4 kommenttia:

  1. Ravintolapäivä jäi minulta taas väliin, vaikka Oulussa oli kuulemma raakakahvilakin. Harmin paikka. Mutta nyt iski mokkapalan himo!

    Samaa mieltä kanssasi tuosta lihiksen nimestä!

    Minulla on samanlainen Orakas. Pitäisi kaivaa se taas esiin vaatehuoneesta pölyttymästä. Pestä ja ottaa käyttöön. Täälläkin alkaa jo vehertää. Varsinkin kukkapenkin nokkoset on aika muhkeat :b

    VastaaPoista
  2. Onneksi kotona voi järjestää oman ravintolapäivän vaikka joka päivä! Nuo mokkapalat olivat kyllä herkkuja, suunnittelen tekeväni niitä kulman takana kolkutteleville synttäreilleni.

    Pro-vegelihis-tiimi :D

    Tuo Orakas on kyllä huippu, vaikka tuollaisena "teollisuuskokoisena" viekin aika paljon tilaa. Onneksi meillä on asunnossa paljon säilytystilaa. Ja tuo asuu välillä kavereilla lainassa, niin ei pääse edes pölyttymään..!

    VastaaPoista
  3. No, nyt on Orakas pesty. On se vaan iso ja epäesteettinen!! Mutta muuten hyvä. Tuollainen yhteiskäyttö onkin tosi järkevää.

    Nyt ne mokkapalan pirulaiset kummittelee koko ajan mielessä... Ja juuri kun minulla oli mahtava terveysruokainnostusputki päällä :/

    VastaaPoista
  4. Hei! Blogissani on sinulle 11 kysymystä :)

    VastaaPoista