torstai 4. elokuuta 2011

Mokkajäähdyke

Tällaista jäähdykekakkua tein valmiiksi pakkaseen viikonloppuna. Nyt pakastin on kukkuroillaan mustikoita, eikä jäähdykkeestä näy enää jälkeäkään. Ohje on melkoinen brändipläjäys, mutta vastaavillakin tuotteilla saanee syötäväksi kelpaavan herkun aikaiseksi.

200 g pipareita
1 dl sulatettua Keijua

0,75 dl vahvaa kahvia
0,75 dl siirappia
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljajauhetta

1 pkt Sunnuntai-vispiä
1 pkt Oatly-kauravaniljakastiketta
1 pkt Tofutin Sour supremea

Lämmitä uuni 175 asteiseksi. Murskaa piparit ja sekoita yhdessä margariinisulan kanssa. Painele pohja-aines (irtopohja)kakkuvuokaan ja paista kymmenisen minuuttia. Jäähdytä pohja ja keitä odotellessa kahvi. Se saa olla vahvaa, itse käytin kolme mitallista puruja 0,75 desiin vettä eikä se ollut todellakaan liikaa. Sekoita kahviin siirappi, kaakaojauhe ja vaniljajauhe.

Tee täyte vatkaamalla vispi ja kauravaniljakastike kuohkeaksi. Sekoita mukaan soijatuorejuusto. Kun kahvi-siirappiseos on hieman jäähtynyt, yhdistä se täytteeseen. Levitä täyte piparipohjan päälle ja anna vuoan olla jäähyllä pakkasessa ainakin yön yli.

Ota jäähdyke hetkeksi sulamaan ennen tarjoilua. Voit myös tehdä uuden kahvi-siirappiannoksen ja tarjota sitä kuumana kastikkeena jäähdykkeelle.

1 kommentti: