maanantai 19. heinäkuuta 2010

Gingerbeer

Yksi kotona käymisen monista ihanista asiosta: äidin lehtivaraston ja etenkin lehtien ruokasivujen selaaminen. Kesäkuiselta reissulta tarttui reseptivihkoon muistaakseni Hanna Jensenin soveltama gingerbeerin ohje, jota sovelsin itse vielä vähän lisää.

270 grammaa tuoretta inkivääriä kuorittuna
3 litraa vettä
4 desiä raakaruokosokeria
(tuo juomaan väriä ja makua paremmin kuin tavallinen sokeri)
herneenkokoinen pala tuorehiivaa
limensiivuja ja kivennäisvettä


Laita vesi kiehumaan ja sokeri sille seuralaiseksi. Kuori sillä aikaa inkivääri ja silppua pieneksi. Kiehuta vesi-sokeri-inkiväärilientä noin 15 minuuttia. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Liota hiiva ja sekoita. Peitä juoma liinalla ja anna käydä vuorokauden ajan huoneenlämmössä (huoneenlämpö Helsingissä +28, pienemmänkin luulisi piisaavan). Siivilöi, sulje pulloihin ja nosta kylmään. Juoma on valmista 4-5 päivässä.

Valmis juoma kannattaa maustaa limensiivuilla ja sitä voi halutessaan lantrata kivennäisvedellä. Alkuperäisessä ohjeessa juoman luvattiin säilyvän jopa kuukauden, mutta uskon, että meillä tämä on hyvin nopeasti kaadettu parempaan talteen.

Ps: Inkiväärijuoman suomenkielisestä nimestä voisi vääntää ikuisuuden, itse pitäydyn englanninkielisessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti